Aloitan kaiken keskeltä. Aina. Likipitäen ainakin. Minulla on vaikka kuinka monta toveria, joiden kanssa olen ensin ruotinut maailmanpoliittisen tilanteen kuntoon, ja vasta sitten ottanut ja esitellyt itseni. Elina on kuitenkin nimeni, sanotaan se jo tässä, jos se on jollekin uusi tieto, tai joltakulta ohi mennyt.
Elina on kaiken lisäksi nimeni aivan oikeasti. Opiskelen italialaista filologiaa, ja jos missään muualla en aiemmin ollut juurikaan kaimoihin törmännyt, niin siellä sitten. Madonna (se laulaja) on joskus sanonut, ettei oikein voi olla nimellään mitään muuta kuin esiintyvä taiteilija. Muistan sen joka kerta, kun joku hämmästelee nimeäni ja pääainettani. Tämän ohella olen myös miettinyt, että jos ainejärjestö esimerkiksi jakaisi jonkinlaisia vuotuisia palkintoja, niiden nimi olisi suurella todennäköisyydellä Elina. Tiedättehän, Emma-patsas, Venla-patsas ja sitä rataa.
En kuitenkaan aloittanut tätä blogia patsassuunnitteluun tai muihin vastaaviin. Lähden vaihtoon, ja kaikilla kuuliaisilla vaihtoonlähtijöillä on tietysti blogi. "Sellainen sivusto, johon voi käydä äidinkielellään parkumassa, että miksi en osaa vetää täkäläisiä vessoja", tiivisti ystäväni kerran. Elän toistaiseksi toivossa, että tähän ei tarvitse mennä, mutta blogin perustin silti. Luulen, että minulle tulee jotakin muuta asiaa kuitenkin.
Jos mennään kerroksittain, kuuliaisten vaihtoonlähtijöiden blogeissa on tietenkin miljoonakaupalla kuvia. Jokainen ruoka-annos, oudot pistorasiat ja ensimmäisen kauppareissun hämmennys, kun kaikki ei olekaan samassa järjestyksessä kuin lähimarketissa kotona. Ja siitä eteenpäin kaverikuvia uusien maailman parhaiden tuttavuuksien kanssa, pikanttina lisänä valtaosa otoksista sellaisia, joissa tulee oltua vähintäänkin pienessä maistissa (joskus isommassakin). Tämä ainakin on yleiskuvani ystäväni Googlen hakutulosten perusteella.
Itse olen vähän tylsä. Vähän paljon tylsä. En oikein perusta kuvien räpsimisestä. Vaikka tiedän, että blogit näyttävät ikäviltä ilman kuvia, en sittenkään sano, että ne olisivat niiden elinehto. Mielikuvitushan on aina sallittua, ihan itse voi vaikka joka kappalejaon kohdalle kuvitella otoksen. Eikä mikään sano, ettei niitä nyt silloin tälloin olisi. En kuitenkaan allekirjoita lausahdusta "en viitsinyt kirjoittaa, kun ei ollut yhtään kuvaa laitettavaksi". Jollen ole viitsinyt kirjoittaa, en ole viitsinyt kirjoittaa, ja sillä ei ole ollut kuvien kanssa mitään tekemistä.
Olen lähdössä Pisaan (kyllä, juuri sinne, missä on se torni, ja ei, en aio laittaa teille kuvaa, jossa olen työntävinäni sitä pystyyn). Toivoakseni en ole lähdössä sinne italiantaidottomana ummikkona hämmästelemään, että ai miten niin frutti di mare ei olekaan riittävä arjen sanavarasto. Tosin en ole myöskään natiivipuhuja, eli en ollenkaan takaa, että kaikki sujuu noin vain ja koskaan ei tee mieli kenellekään sanoa, että puhupa pastanpurija suomea, että minäkin ymmärrän. Joka tapauksessa olen lähdössä Pisaan siinä uskossa, että humanististen tieteiden kandidaatti pääaineena italialainen filologia on riittävä rimpsu turvaamaan ainakin ensimmäiset pari viikkoa. Ja että niissä parissa viikossa opin kylliksi uusia sanoja seuraavasta viikosta selviämiseen, ja niin edespäin.
Ja jos olisin looginen ihminen luonnostani, tässä olisi tasan lukenut, että hei, olen Elina, opiskelen neljättä vuotta italialaista filologiaa ja olen lähdössä kevääksi Pisaan Erasmus-vaihtoon. Kaikkea ei kuitenkaan voi maailmassa saada, joten tässä lukee nyt muutama muukin asia. Ehkä juttu toimii niin, että jos kuvia ei ole, tekstiä pitää olla niitä vastaava määrä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti